maanantaina 9. marraskuuta 2009
#7 "Epäaktiivisuuden hylkäämispäätös"
Eli lähipäivinä (-viikkoina) päivittelen blogia, mm. uusilla kirjoituksilla, jotka pitävät sisällään tätä päivää, tulevia päiviä ja myös menneitä → mahdollisesti lisään vistlip & Dio -distraght overlord -keikkaraportin, jos sen kirjoitettu luonnos löytyy (pitikin kadottaa se).
Mutta, herätän tämän taas eloon! o/ Toivon mukaan.
► DI3SIRAE - about you 24/7 ♫
maanantaina 27. heinäkuuta 2009
#6 "D'espairsRay PSYCHEDELIC PARADE IN EUROPE 2009"

... oli kyllä aivan mahtava keikka. Siis aivan upea. Oon jotenkin vieläkin ihan sanaton ja musta tuntuu ettei kunnon keikkaraportin kirjoittaminen onnistu edelleenkään kunnolla, mutta yritetään. 8D
Siis ihan aluksi saavuimme Tian kanssa Nosturille jossain puoli kahden maissa ja ihmeteltiin ensin, että missä ihmeessä se jonon pää on. Lopulta vaan mentiin istumaan siihen rantaan kahden tytön viereen ja alettiin laskemaan tunteja ovien aukeamiseen.
5 ja puoli tuntia hujahti oikeastaan todella nopeasti. Tian sipsit syötiin, omat eväät (savulohiruisleipä, vadelmatrippi, sitruunamuffinssi...) katosivat mystisesti ja Mäkkäristä haaveiltiin, mutta öhöh ei kuitenkaan koko aika mennyt ruuan parissa. HirukU, Denka ja zetsu sekä Nia-chan kävi moikkaamassa meitä muutaman kerran ja vaikka aluksi se jutustelu jäätyikin heti alkuun, niin loppua kohden alkoi sujumaan jopa. :----D Ja muutenkin jonotus sujui paremmin kuin hyvin, bongasin Sinichan moikkauksien kera. plasticcikin meni ohi, mutta en ehtinyt perään. :<
Ovet auki klo 19 ja sitten ihmiset alkoi valumaan hitaasti sisälle, jolloin myös tuli moikattua Matthewyn kanssa. Mietin yhdessä vaiheessa, että miksi hitossa ovien aukeamisen ja keikan alun väliin oli varattu 2 tuntia aikaa, mutta nyt jälkiviisaana voin sanoa, että ihan hyvä että aikaa oli varattu sen verran. Jonoa kun oli kuitenkin ihan mukavasti (meidän edessä 200 ja risat, taakse tuli sitten varmaankin 500 tyyppiä). Ja myyntipöydän edessä oli kiva ruuhka, mutta silti päästiin aika nopeasti ostamaan tavaraa. Ai niin, tällöin pääsin viimein moikkaamaan Hämärän Lasta. :3
Mutta joo, ostosten ja narikalla käynnin jälkeen rynnättiin portaat ylös lavan luo. Omasta mielestäni meijän paikat olivat mitä mainioimmat, sillä
a) suora näköyhteys lavalle, kun meidän edessä oli lyhyttä porukkaa
b) tarpeen vaatiessa pääsi helposti sivummalle hengähtämään ja siitä takaisin alkuperäiselle paikalle
c) uloskäynti oli heti vieressä
Siinä sitten jotain 50 minuuttia odoteltiin, kunnes intro lähti käyntiin.
Lizardin aloittaessa setin en ollut mitään muuta kuin helvetin innoissani ja todella epäuskoinen. Siinä ne olivat, 4 mieshenkilöä soittamassa suoraan nenän edessä. 3 vuotta olin odottanut ja samalla 3 kertaa missannut keikan ja siinä D'espairsRay, bändi joka on eniten vaikuttanut tämän hetkiseen musiikinkuunteluuni, viimein soitti. Voah.
Redeemer lähti käyntiin ja aloin siinä vaiheessa pääsemään vielä syvemmälle keikkafiilikseen moshaten, hyppien ja laulaen mukana. TRICKSTeR räjäytti potin ja luulin jo, etten enempää pystyisi riehumaan.
En nyt taas muista, tuliko tässä vaiheessa jätkien juomatauko, mutta kuitenkin nyt oli yleisön vuoro esittää laulunsa; ZEROlle onnittelulaulu suomeksi, engalnniksi ja lopuksi japaniksi jotain, jota en muista enää. :D Nyt jälkeenpäin oon sitten kuullut, että sen aikana meidän rakas basistimme oli itkenyt ollessaan selin yleisöön. Uaaaw, miten voi joku voi olla enää yhtään suloisempi? ♥
Juu no, biisejä meni ja tuli, moshasin ja riehuin enemmän ja enemmän kunnes... alkoi Garnet.
J u m a l a u t a mä menin sekaisin. Siis ihan totaallisesti, en oo ikinä riehunut sillä tavalla. Oon tosissani, en edes girugameshin evolutionin aikana.
Ja ai niin, sitten siinä yhdessä vaiheessa HIZUMI otti paperin ja alkoi puhumaan meille suomea.
HIZUMI: "Onko teillä kivaa?"
*yleisö huutaa*
HIZUMI: "Minä myös."
*yleisö huutaa lisää*
HIZUMI: "Öö... Karyu, sano jotain."
*yleisö huutaa lisää ja enemmän*
Karyu: "Minä rakastan teitä!"
*yleisö sekoaa*
HIZUMI: "Helsinki on paras! Nyt rokataan!" (tai jotain tuollaista, EN MUISTA)
Ja myöhemmin bändi poistui ja encore tuli tietenkin. TSUKASA saapuu ensimmäisenä takaisin, mutta jääkin lavan eteen ja... rumpali rupeaa soittamaan huilua. Tonari no Totoron Yugure no Kaze. Ei voi muuta sanoa kuin, että aww... ♥ Mun kädet oli suun edessä ja en varmaa hengittänyt sen soiton aikana. Uah, ja siitä lähti sitten viimeinen biisi eli MIRROR. Ja siinä vaiheessa riehuin loputkin mehut ja keikan jälkeen olin aivan kuollut.
Ja pieni yhteenveto, joka on vain täynnä positiivista asiaa:
• kiva jonotus
• Nosturi (Nasturi, kuten keikkapaidan selässä lukee) näytti olevansa parempi keikkapaikka kuin Tavastia
• keikkayleisön käytös oli tähän astisesti parhain ikinä! Ei turhia kiljumisia ja melkein kaikki osasivat käyttäytyä paremmin kuin hyvin
• Despa otti yleisön niin hyvin huomioon, ZERO huudatti meitä ja Karyu oli liian hot. HIZUMI oli uskomaton ja TSUKASA oli mahtava rumpujen takana. Siis lievästi sanottuna Despa on mahtavin ja ihanin.
• kolmas rivi oli hyvä rivi, sain tarpeeksi monta kertaa suihkun, kiitos ZERO, kun syljit vedet mun päälle muutaman kerran ♥
• ja sitten vielä settilista:
Lizard
REDEEMER
TRICKSTER
Marry of the Blood
Bass & guitar battle
Kouhaku
Lost in re:birth
Grudge
SIXty∞NINe
MASQUERADE
in vain
Infection
PARADOX 5
SCREEN
Bullet (+ introduction)
Garnet
HORIZON
Hollow
KAMIKAZE
encore
TSUKASA flute "Yugure no Kaze"
MIRROR
(en oo aivan varma, oliko tuossa kaikki ja onko oikea järjestys. Löysin netistä nii...)
Niin ja mukaan sitten tarttui
• HORIZON promojuliste, 10€
• keikkapaita, 20€
• REDEEMER Japanese limited edition CD+DVD, 25€
Muuta vielä? Ei muista enää. :-----D Paitsi että niska on paskana, ääni oli silloin käheenä ja mä olin märkä kuin uitettu koira ja kävelin samalla tavalla, kuin olisi ollut paskat housuissa. >D
AI NIIN!
Arigato Helsinki!!
Thank you for the surprise birthday song!!☆
I was very very happy♪
From all the letters and presents I have received from all of you,
I was reminded that this is my last time touring Europe as a XX-year old!!
Being that it is something to celebrate, I am more than happy that I am able to ROCK out with all of you.
It has been awhile since we were last in Finland,
and it was super fun with many touching moments, it was just a great day for me! Thank you so so much!!
We will be back, surely---
Tomorrow it will be Russia for us!
There was a time when things were not all confirmed, but now that we are going, I'm definitely having fun!
This will be our first time but be good to us!!
See yah!
ZERO
Aww ♥
► D'espairsRay - REDEEMER ♫
keskiviikkona 1. heinäkuuta 2009
#5 "MUCC in EURO 2009 -Solid Sphere -"
Jos olisin kirjoittanut tänne puolitoista tuntia sitten, niin teksti olisi täynnä hymiöitä, sydämiä ja tietoja siitä, kuin sydän hakkaa, kurkusta syntyy kiljahduksia, hymyilen kuin Naantalin aurinko ja hypin tuolillani ja kädet tärisee. No en näköjään enää :<
Eli öm, MUCC tulee keikkalle Suomeen 6.10.-09 Tampereen Pakkahuoneelle ja 7.10.-09 Helsingin Tavastialle. Jälkimmäiseen varasin jo muutaman lipun (itelleni, kaverille ja sen poikaystävälle), mutta nyt vasta huomasin, että...
JOLLAKULLA ON SILLOIN JOKU HELVETIN KOEVIIKKO
Mua vituttaa, masentaa ja kaikkea muuta negatiivista, koska toi koeviikko on melkeinpä yksi ja ainoa syy, millä mun vanhemmat pystyvät kieltämään koko keikan mun osalta. Ja sehän vielä auttaa niin paljon, kun "mähän näin ne juuri muutama päivä sitten ja kyllähän ne tänne tulee uudestaan".
Eli bye bye MUCC, tulkaa pian uudestaan. ♥ Sillä mun mahdollisuus olla Tavastialla 7.10 on... alle 10%.
tiistaina 30. kesäkuuta 2009
#4 "Tuska Open Air Metal Festival 2009"
PERJANTAI 26.6.2009: ENSIMMÄINEN PÄIVÄ
Eli Tuskan porteille saavuttiin n. puoli tuntia ennen porttien aukeamista ja siinä sitten jonotettiin helteisessä auringon paisteessa niin että nahka kärventyi. Kohta puolin, kun oltiin päästy sisälle hengissä Julia ryntää Radio Rock stagelle odottamaan Gojiraa ja käyn ite samalla ostamassa MUCC-paidan. Täytyhän se ny heti mennä ostamaan, että varmasti saan omani. :<>
Kattelin Gojiraa sitten sivummasta hyvältä paikalta ja sain räpsittyä kuviakin ihan riittävästi. En kyllä seissyt siinä koko aikaa, mutta suurimman osan melkein. Ihan mukavan keikan vetivät :D
No Julia sitten ilmoittaa, et sen kameran muistikortti jäi himaan. No vau, fail. :''''DDD Yritettiin sitten pärjätä mun kameralla ja sen 512MB:llä muistikortilla (joka lopulta täyttyi stna). Ja Gojiran paitoja ei löytynyt, nyyhky. Julia-parka.
All That Remains oli kyllä aika hyvä, tunnistinkin niitä biisejä jonkin verran, vaikka oonkin tämmöinen haha-kuuntelija. Kerro siitä sitten lisää. Sain muuten tästäkin paljon kuvia. MUN PASKALLA KAMERALLA .
Julia kävi kuuntelemassa joku miljoona bändiä, etten edes pysynyt laskuissa ja nimissä mukana. No mulla oli sitten omaa kivaa tällöin, söin vaa naminamivegewokkia, kävin koko ajan kattomassa, jos girujen paitoja olisi tullut, jotain lagasin ja tutkin ihmisiä :----DDD Muhahaha, mm. sitä yhtä järjestyksenvalvojaa, jolla oli vähän enemmän naisehdokkaita. NO SIIS MITÄ, olisitte nähnyt...
Ai nii joo, myöhemmin sitten huomattiin että Gojira oli jakanut pari tuntia aikaisemmin nimmareita, sääliksi käy Julia-parkaa.
Ja Immortal oli ihan tylsä, wnb-KISS (läppä oli, ihan ok se oli ja ei se mikään KISS ole. Joku vain Galleriassa jotain skitsos melkein XD). Ja hyi se ällö känninen mies, joka lääpi vittu limanuljaska kädellään.
"Soorii" *läävintä mun oikeaa käsivarteen*
Aloin skitsoo sen jälkeen nyrkeillä ilmaa.
Mutta oli kiva Tuskan avauspäivä, jee.
LAUANTAI 27.7.2009: TOINEN PÄIVÄ
Edelliseen päivään verrattuna päivä oli tosi kylmän ja sateisen oloinen (no yllätys, se oli). Jäädyin melkein, koska mullahan oli sama vaatevarustus kuin perjantainakin. :<>
Mutta nyt oli kuitenkin molemmilla kameroissa muistikortit: mulla oli upouusi 2GB:n kortti ja Julialla oma 4GB:n. Haha, kuvia saatiin ainakin tarpeeksi >D
Sabaton oli todella hyvä muuten, en ollut ikinä kuunnellut, mutta olin silti aika mukana. Muhah, se basisti oli hauskan näköinen tyyppi 8DDD Ja bändin pukeutuminen antoi meille selityksen, miksi me nähtiin muutama jengi, jotka oli pukeutuneet ihan samalla tavalla maastohousuihin ja mustaan paitaan. Haha, ai miten niin naurettiin niille aikaisemmin päivällä?
Sabatonin ja The Facelessin vaihtaessa esiintymisaikoja niin meillekin tuli muutama aikatauluvirhe ja oltiin ihan sekaisin kaikesta. :''''DD JON OLIVA'S PAIN ! Joo, ei ihmekään, että Julia hiukan ihmetteli "Evilen musiikin ja ulkonäön muutosta". XDDD Mutta muuten, OIKEA Evile soitti niin lujaa, että mun korvat melkein tippu päästä ja oli pakko laittaa korvatulpat päähän. :<>
Mutta Amorphis oli myös hyvähyvä, vaikka ne soittikin paljon uusia piisejä ja en tuntenut melkein yhtään. :>
Julia oli paras ja kadotti kännykkänsä bravo, mutta onneksi joku heppu oli vienyt mokoman narikalle, niin Julia sai aarteensa ja elämänsä takaisin :) Muumi-kännykkäkoru katosi myös, mutta se löytyi onneksi pian, koska mulla on haukansilmät.
Ja Suicidal Tendencies oli myös ihan kiva, yhden biisin aikana järkkärit taisivat hakea yleisöstä joku 10 ihmistä pois ja muutama heitettiin ulos alueelta. Hyvän paikan valitsin, kun näin järjestyksenvalvojien työskentelyä. :) Ja päivän päätteeksi näköjään Julia oli saanut uuden kaverin hoohoo. Jännä juttu.
Joo oli ihan kiva päivä taas, vaikka olikin vähän jäätävä. :<>
Uni oli seuraava:
Olin menossa Inferno-lavalle katsomaan giruja ja siellä eturivissä ei ollut melkein ketään vielä. Pääsin sitten hyville paikoille, mutta... Kohta huomasin, että 2 "ihanaa" tyttöä peruskoulusta oli siinä vieressä. Kysyin niiltä, et mikä teijät on tänne ajanut (öm, mitä vittua?) aika yllättyneeseen sävyyn (orly?).
Sitten se toinen vastasi ihan fiiliksissä: "Tääl esiintyy X Japan, joka oli tosi suosittu tos 80-luvun lopun ja 90-luvun alun paikkeilla!" Toinen nyökyttelee ihan fiiliksissä siinä vieressä. Sittem mä katon, et öm tässä esiintyy girugamesh eikä X. Sitten ne meni ihan vakaviksi. LOL
Karmivin painajainen ikinä 8<<>
SUNNUNTAI 28.7.2009: KOLMAS JA VIIMEINEN PÄIVÄ
Aamulla sitten aloin stressaamaan tulevaa päivää; mitä jos en näe bändejä tarpeeksi läheltä, mitä jos en saa paitaa, mitä jos en tiedä nimmareidenjaosta... Vaikka ei mulla ollut mikään hinku nähdä bändejä metrin päästä, giru-paita ei ollut tärkeä sillä sitä ei välttämättä edes ollut ja eivät ne nimmaritkaan niin maailman tärkeimpiä olleet. Silti stressasin ja sähläsin koko aamun.
Haha, eli turhan stressin ja muun aamusählingin jälkeen päästiin vikaa kertaa Tuska'09:n porteille juuri klo 14. Pienen "jonossa" puikkelehtimisen jälkeen, kun oltiin taas sisällä niin mähän juoksin heti ostamaan Tialle ja Kamille paidat, kun niitä vielä oli ja kokoja löytyi. Oon niin kiva ja käyn ostamassa kavereidenkin puolesta paitoja. XDDD
Niin ja sitten ihmettelin, että mikä hiton jono EMPin jutun eteen oli ilmestynyt. Koska siellä ei ollut sitä paperia, jossa olisi lukenut ne aikataulut nimmarienjakojutuista kuten muina päivinä. No kävin sitten kysymässä muutamalta tyypiltä ja MUCC oli siis jakamassa 15 minsan päästä nimmareita. Eli jonon perää vaan. Ja sitten Julia feidasi mut, kun se lähti kuuntelemaan taas jotain outoa bändiä.
No neon bongasin siellä ja vaihdettiin muutama sana ja kohta sainkin ne nimmarit. :3 AW, Tatsuro on ihana kun se juttelee...
逹瑯:"Well, how are you doing?"
minä:"A-a-a-a fine, thanks."
逹瑯:"Really? It's nice to hear."
minä:* s h o c k e d *
Ja aina alussa HI!, tuijotus, kättely ja lopuksi ARIGATOOO, lol fail. DDDDD: menin vaan ihan lukkoon! Ja kädet tärisi sen jälkeen ja hymy oli korvissa. Ja sitten sain jonottaa uudestaan ne nimmarit, kun Tia, Kami ja Limppu ilmaantuivat paikalle. Ja pääsin ottamaan kuvia Kamin kameralla, jotenkin tuntu vaikeelta... Koska olen hyvä valokuvaamaan. Mutta ihan tarkkoja niistä silti tuli.
Ja sitten odottamaan giruja. Oli hetkessä hiostava ja tiivis tunnelma. :''D Kami lähti kattomaan lopulta Stam1naa ja Limppu ja Tia lähti, kun tapahtui pieni pyörtyminen, joten jäin sitten hengaamaan yksin sinne.
Mutta girut soitti ihan mahtavasti, vaikka tulikin pieniä ongelmia tekniikan kanssa. ShuUn japaninkielenoppitunnit korvasi kaiken >D dick=chinchin. Feilasin kameran kanssa, mutta moshasin silti kunnolla 2-3 rivissä ja kaikkea kivaa. Aw, girut oli ihania ♥ ALIVE olis kyllä ollut ihan kiva 8<
Olin sitten hiestä märkä, mutta suuntasin hodarin kanssa kattomaan MUCCua. Muutaman paikan vaihtamisen ja Laurannin kanssa moikkaamisen ja jutustelun jälkeen pääsin toiseen riviin vasempaan reunaan hyville paikoille, vaikka tulinkin siihen aikaan, kun lavan edessä oli jo paljon porukkaa 8D
MUCC veti ja veti kyllä hyvin. Yksimielisesti paras esiintyjä koko Tuskan aikana Nean mielestä. :)) Tunnistin jopa kaikki biisit ja olin ihan jee jee ja moshasin ja riehuin siivosti ja pidin hauskaa. Ja tietenkin, kun Tatsuro käskee istua ja sen jälkeen hypätä, niin kyllähän minä niin teen! Ja sain jopa hyviä kuvia jee. Aw, Oz oli mahtava livenä ja kyllä kaikki muutkin biisit (FUZZ, Libra, Houkou, Ageha ym.). YUKKEn plektran sai sitten mun takana oleva henkilö, yhy. Mutta ei se mitään.
Ja sitten Volbeat taustamölinänä pääni kohotessa korkeammalle pilviin ja Tuska loppui. Jos ensi vuonna on jotain tarjontaa mulle, niin minähän olen menossa! Ugalabugala, vaikka yhdellä hodarilla päivässä.
Jaa kiitos vielä lapsellisille heviäsaatanaimemunaaolenhomo-tyypeille :) Ihana huomata, että muillakin on elämää ja katsovat Pokémonia. POKEMON VITTU SINNEKIN, kiitos. ♥
... miten voi olla niin lapsellista porukkaa, että tulee dissaamaan muiden bändien keikkaa, ennen kuin koko homma on edes alkanut tai on edes kuullut bändin musiikkia? :'''D Kysynpähän vain... Ennakkoluulot on p e r s e e s t ä . Ja niin on ennakkoluuloisetkin. Joskus vain kostoretkelle.
MUCCun ja girugameshin settilistat olisi kiva tietää. :3
► MUCC - Libra ♫
perjantaina 26. kesäkuuta 2009
#3 "Today"
Tarkoitus olis lähteä siten bussilla, että oltaisiin Julian kanssa n. klo. 13.30 Rauttiksella. Luotan siihen, että me löydetään paikan päälle puolessa tunnissa. :D Ei me niin sokeita voida olla, ettei löydetä sinne...
Mutta eiköhän tästä tule kuitenkin ihan mahtipäivä. :) Pelkään vain vähän mun ihon puolesta, joka tykkää niin paljon auringosta, että... No tullaan illalla punaisena kotiin, vaikka aurinkorasvaa tuleekin jo korvista silloin. Minkäs sille mahdan, ettei rusketus halua tarttua vaan iho haluaa mielummin palaa tai olla vitivalkoinen ympäri vuoden. Nenä kyllä palaa niin varmasti. Because I'm Rudolph the Red-Nosed Reindeer.
Punaisesta puheen ollen, ihana juurikasvuni on poissa ja hiukset näyttää taas vaihteeksi hiukan punaisemmilta eikä oransseilta. ♥ Kohta se väri taas haalistuu ja hiukset kasvavat niin nopesti, että kahden viikon päästä huomaa jo selvän juurikasvun. Aika reilua 8<
Mutta siinä se tällä kertaa, Kaisaniemessä nähdään!
► Gojira - Ocean Planet ♫
R.I.P The King of Pop - Michael Jackson
R.I.P Charlie's Angel Jill Munroe - Farrah Fawcett
torstaina 25. kesäkuuta 2009
#2 "Tomorrow"
Huomenna sitten alkaa 3 päivän mittainen tuskien tie, Tuska Open Air Metal Festival 2009 :) Jeij, tätä viikonloppua on kyllä odotettu ihan tarpeeks, helmikuusta asti. Muistaakseni. Varsinkin sunnutai houkuttelee jo, onhan siellä sentään girugamesh ja MUCC. ♥Nyt kun taas alan negatiiviseks ja alan kaivelemaan vanhoja, niin ärsyttää kyllä vieläkin tuo Bullet For My Valentinen peruttaminen. Sen bändin takia ostin sen vitun 3 päivän lipun! 8D Mutta ei se mitään, onhan festareilla aina hauskaa ja löytyy sieltä muitakin bändejä, joista saatan tykätä.
All That Remains ainakin vaikuttaa hyvältä. Ja Gojirakin varmaan sopii paremmin kuin hyvin. :D Ja sitten vielä lämmintä säätä ja aurinkoa, varmana on kiva festari.
... mulla ei ole kyllä hajuakaan, mitä mun kannattais ottaa mukaan. ttu. No kyllä sitä vielä ehtii miettiä.
Asiasta ihan toiseen: katoin tänään Lehmäjengin 8''DDD Aw, se oli itseasiassa aika hyvä. Yleensä kun uudet Disneyn leffat on aika... huonoja verrattuna vanhempiin. Mutta toi oli ihan hauska. Ja ihmettelin vähän, kun se levy ei tökkinyt yhtään, vaikka se oli naarmutettu tosi pahasti. o_o Kirjaston DVD:t on aina niin hyvässä kunnossa. ♥ btw, pitää raahautua palauttamaan toi leffa -.-Hmph! En jaksais.
Galleria lagaaaaaa. Yhyy :<
► All That Remains - Whispers (I Hear You) ♫
#1 "Beginning"
Eli pieni infopaketti tähän väliin:

Nick: Tousuto
Nimi: Nea
Ikä: 16
Syntymäpäivä: 26.02.1993
Sukupuoli: ♀
Ja öm, mitäs sitten. Hyvin alkaa, kuulkaas vaan stna. XD
Tulen kirjoittelemaan täällä niin usein kuin vain jaksan ja useimmiten tekstit koskevat sitten umpitylsää elämääni ja ehkäpä kirjoittelen jotain randomia sitten omista kiinnostuksen kohteista eli musiikki → jrock useimmiten, yrittäkää kestää se -, mangat/animet/sun muut, surkutteluni cosplayn vaikeudesta ja sitä, kun se on oiva harrastus tällä naamalla sekä... kaikki muut ihanat rakkaat asiat. ♥
Lukeminen on täysin vapaaehtoista. :)
Well... Here we go!
► ONE OK ROCK - ROSE BLOOD ♫
